Minusta
Minä olen nelikymppinen kahden tytön äiti, koiraihminen ja farmaseutti. Ensimmäisen koirani sain ollessani 15v. samojedinkoira Jessen (Hurmurin Kikero). Jesse ei ehkä ollut se kaikkein helpoin koira ensimmäiseksi, mutta kantapään kautta sitä kai parheiten oppii ;) Kuitenkin kaiken kaikkiaan varsin rakastettava ja älykäs, todellinen persoona, Jessen seuraksi tuli vuonna -97 kultainennoutaja Lotta (Tottelina Ivory-Ivy). Lotan kanssa tutustuin jäljestykseen. Lotta oli niin täysin emännän koira, että kierrätti isännän käskytkin emännän kautta ;) Lotta oli todellinen työmyyrä, energinen, omistushaluinen, välillä omapäinenkin <3 Niin loistava kultainen, etten ole toista kultaista uskaltanut ottaa, koska luulen etten toista samanlaista saisi.
Jessen ja Lotan seuraksi hainkin sitten jo ensimmäisen valkoisen Saksasta Hildegard ja Thomas Staubacheilta. Ja yhtä ihanaa valkoista seurasi toinen. Mutta heistä omilla sivuillaan...
Koiramaailmassa harrastuksena on pelastuskoirapuoli. Leilan toivon joskus saavani vielä hälytyskelpoiseksi Vapepan tehtäviin.
Kasvattajan peruskurssin suoritin 24.11.13 Raahessa. Kasvattajanimen sain syyskuussa 2014. Aloittelevana kasvattajana toivoisin saavani maailmaan henkisesti ja fyysisesti terveitä, hyvähermoisia, arjessa helppoja, mutta työhön pystyviä ja työtä jaksavia koiria.
Valkoinenpaimenkoira minulle
Meille tuli ensimmäinen valkoinenpaimen samojedin ja kultaisennoutajan kaveriksi. Halusin lenkki- ja harrastuskaveriksi vähän enemmän palveluskoiramaisen, mutta kuitenkin seurakoiramaisen koiran. Kultaisennoutajankin kanssa voi harrastaa, mutta minusta noutaja on kuitenkin pohjimmiltaan metsästyskoira ja minä lihaa syömättömänä ihmisenä en pitänyt kauhean mielekkäänä harrastaa NOMEa tai MEJÄä... ;) Halusin harrastaa jotain omasta mielestäni mielekkäämpää. Mutta kuitenkin koiran piti olla myös ihan normaaliarjessa elämään pystyvä "helppo koira". Valkkareitai ei kovin paljoa vielä 2000-luvun alkupuolella ollut. Sain vihiä pentueesta Saksassa ja sieltä sitten Milla haettiin. Milla kyllä täytti kaikki odotukset. Millan kanssa aloimme pennusta harrastaa hakua ja jälkeä. Pelastuspuoli kiinnosti minua sen todellisen hyödyllisyyden takia. Palveluskoiraliiton kokeet kuitenkin hautasin Millan kanssa alkuunsa, kun luin koeohjeista, että koiraa pitäisi pystyä kantmaan... Minä kohtuullisen pienikokoisena ihmisenä ja Milla n.40 kg painava raskasrakenteinen narttu ;D Siispä päädyin jo tuolloin Oulun seudun etsintäkoirien jäseneksi. Millan kanssa ei kovin pitkään vaan ehditty harrastaa, kun meillä alkoi talon rakentaminen ja lapset syntyi. Treenaamiseen tuli usean vuoden tauko. Koiruuden pää kesti mainiosti tämän harrastamattomuudenkin. Kun vanhoilla päivillä aloimme treenata uudelleen, kävimme Millan kanssa suorittamassa vielä haun peruspäiväkokeen hyväksytysti.
Ja kun yhteen on tyytyväinen, oli seuraava koirakin sitten valkoinen. Leilan hain samalta kasvattajalta, kuin Millan. Leilan kanssa aloimme pennusta asti harrastaa myös pelastuspuolella. Se oli sikälikin luonnolista, kun Leila ei ollut rekisterissä ennen kuin vasta yli 1,5 vuotiaana. Leila tuntuu minusta olevan vielä "paranneltu versio" valkkarista verrattuna vanhempaani. Leilalla on selkesti paremmat hermot. Leilan kanssa olemme suorittaneet pelastuskoiraliiton jälkikokeet (perus- ja loppu) kokonaisuudessaan. Vielä olisi suoritettavana käyttöönottotarkastus ennen kuin koira on "virallinen" vapepan käytettävissä oleva pelastuskoira. Toki tässä rinnalla pitää emännänkin kouluttautua.
Valkoiseni ovat olleet helppoja kouluttaa, ovat aina valmiita mihin tahansa toimintaan ja uskomattoman tarkasti lukevat ihmisiä. Valkoiselle ei voi valehdella ;) Minulle nämä valkoiseni ovat unelmakoiria.
Jessen ja Lotan seuraksi hainkin sitten jo ensimmäisen valkoisen Saksasta Hildegard ja Thomas Staubacheilta. Ja yhtä ihanaa valkoista seurasi toinen. Mutta heistä omilla sivuillaan...
Koiramaailmassa harrastuksena on pelastuskoirapuoli. Leilan toivon joskus saavani vielä hälytyskelpoiseksi Vapepan tehtäviin.
Kasvattajan peruskurssin suoritin 24.11.13 Raahessa. Kasvattajanimen sain syyskuussa 2014. Aloittelevana kasvattajana toivoisin saavani maailmaan henkisesti ja fyysisesti terveitä, hyvähermoisia, arjessa helppoja, mutta työhön pystyviä ja työtä jaksavia koiria.
Valkoinenpaimenkoira minulle
Meille tuli ensimmäinen valkoinenpaimen samojedin ja kultaisennoutajan kaveriksi. Halusin lenkki- ja harrastuskaveriksi vähän enemmän palveluskoiramaisen, mutta kuitenkin seurakoiramaisen koiran. Kultaisennoutajankin kanssa voi harrastaa, mutta minusta noutaja on kuitenkin pohjimmiltaan metsästyskoira ja minä lihaa syömättömänä ihmisenä en pitänyt kauhean mielekkäänä harrastaa NOMEa tai MEJÄä... ;) Halusin harrastaa jotain omasta mielestäni mielekkäämpää. Mutta kuitenkin koiran piti olla myös ihan normaaliarjessa elämään pystyvä "helppo koira". Valkkareitai ei kovin paljoa vielä 2000-luvun alkupuolella ollut. Sain vihiä pentueesta Saksassa ja sieltä sitten Milla haettiin. Milla kyllä täytti kaikki odotukset. Millan kanssa aloimme pennusta harrastaa hakua ja jälkeä. Pelastuspuoli kiinnosti minua sen todellisen hyödyllisyyden takia. Palveluskoiraliiton kokeet kuitenkin hautasin Millan kanssa alkuunsa, kun luin koeohjeista, että koiraa pitäisi pystyä kantmaan... Minä kohtuullisen pienikokoisena ihmisenä ja Milla n.40 kg painava raskasrakenteinen narttu ;D Siispä päädyin jo tuolloin Oulun seudun etsintäkoirien jäseneksi. Millan kanssa ei kovin pitkään vaan ehditty harrastaa, kun meillä alkoi talon rakentaminen ja lapset syntyi. Treenaamiseen tuli usean vuoden tauko. Koiruuden pää kesti mainiosti tämän harrastamattomuudenkin. Kun vanhoilla päivillä aloimme treenata uudelleen, kävimme Millan kanssa suorittamassa vielä haun peruspäiväkokeen hyväksytysti.
Ja kun yhteen on tyytyväinen, oli seuraava koirakin sitten valkoinen. Leilan hain samalta kasvattajalta, kuin Millan. Leilan kanssa aloimme pennusta asti harrastaa myös pelastuspuolella. Se oli sikälikin luonnolista, kun Leila ei ollut rekisterissä ennen kuin vasta yli 1,5 vuotiaana. Leila tuntuu minusta olevan vielä "paranneltu versio" valkkarista verrattuna vanhempaani. Leilalla on selkesti paremmat hermot. Leilan kanssa olemme suorittaneet pelastuskoiraliiton jälkikokeet (perus- ja loppu) kokonaisuudessaan. Vielä olisi suoritettavana käyttöönottotarkastus ennen kuin koira on "virallinen" vapepan käytettävissä oleva pelastuskoira. Toki tässä rinnalla pitää emännänkin kouluttautua.
Valkoiseni ovat olleet helppoja kouluttaa, ovat aina valmiita mihin tahansa toimintaan ja uskomattoman tarkasti lukevat ihmisiä. Valkoiselle ei voi valehdella ;) Minulle nämä valkoiseni ovat unelmakoiria.