Millon mää opin... Käytiin jäljellä tänään molempien koiruuksien kanssa. Leilan jäljelle jäi yksi viidestä esineestä; pieni avain (entinen pyöränavain). Olin kaikki esineitten paikat tallentanut gepsille, joten lähettiin lopuksi sitten vielä suuntaamaan kohti unohtunutta esinettä. Siinä lähistöllä pyysinkin sitten jo Leilaa etsimään esinettä "esine"-käskyllä. Nykyään kun jo osaa noutaakin, käytän esine-etsinnässä "tuo"-käskyä, mutta avaimen ajattelin olevan liian hankala kannettava. No, gepsin mukaan oltiin just sitten "siinä" kohtaa ja minä siinä pyörimään ja etsimään metsän varvuista pientä avainta kuin neulaa heinäsuovasta ja Leilaa kehotin "esineelle", pentu liihotteli jo kaukana. Sitten vilkaisin Leilaa, joka aivan pokkana vain makaili maassa n.10 metrin päässä minusta. "No, eikö se hiivatti nyt tule auttamaan emäntää etsimisessä"... Ei kun huutelemaan koiraa lähemmäs ja taas kehottamaan "esineelle". No, sinnehän tuo taas porhalsi kauemmas, tökki kuonolla maata ja kaivoi tassulla ja pötkähti taas makaamaan. No, nyt vasta alkoi emännälle valjeta ja hipsin lähemmäs koiraa... Siinähän tuo avain napotti koiruuden tassujen välissä... "Esine"-käskyllä, kun on nimenomaan opetettu näyttämään esine maahanmenolla... Niin, millon mää opin, että se on koira, jolla on ihan oikeasti toimiva nenä... Että koirankin pitää osata vääntää rautalangasta ;) Mun kaikkein paras Leila :)
0 Comments
Leave a Reply. |
ValkeetTouhua. Categories |